OTTU logo
Jäsenkirjeet

Ammattikoulutuksen tutkimusseura OTTU ry
Jäsenkirje 1 / 2011                                                         26.5.2011

Tervehdys OTTU:n jäsenille

OTTU ry:n vuosikokouksessa maaliskuussa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio. Jäsenmaksut pysyvät ennallaan. Vuoden aikana tullaan kiinnittämään huomiota jäsenhankintaan. Vuosikokouksen pöytäkirja ja muut dokumentit löytyvät verkkosivuilta www.ottu.fi

Ottu ry osallistuu ammattikorkeakoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivien järjestelyihin. Tutkimuspäivien isäntänä toimii FUAS liittouma ja tutkimuspäivät pidetään

Laurea ammattikorkeakoulun tiloissa Tikkurilassa 9.-10.11.2011. Ottu ry tukee jäsenten osallistumista seminaariin.  Tarkemmin asiasta mm. Ottu ry:n verkkosivuilta.

Ottu ry järjestää yhdessä Kasvatustieteellisen seuran ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseuran kanssa Kasvatuksen ja koulutuksen tutkimuksen tulevaisuutta käsitelevän tilaisuuden 12.8.2011 Tieteiden talolla. Tavoitteena on keskustella koulutuksen, Ottu ry:n näkökulmasta erityisesti ammatillisen koulutuksen tulevaisuuteen liittyvistä asioista. 

Ottu ry julkaisee neljä Ammattikasvatuksen aikakauskirjaa tämän vuoden aikana. Numero 1 on jo ilmestynyt. Numeroiden 2-4 teemat ovat seuraavat:

N:o 2, Työelämän ja ammatillisen koulutuksen monikulttuurisuus   

n:o 3, Korkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen rakenteellinen kehittäminen

n:o 4, Osaamisen tunnustaminen ja arviointi                                                                                                                                                                         
Vuosikokouksessa ei tehty henkilövalintoja Ottu ry:n sääntöjen mukaisesti. Vuosikokouksessa 2012 on vuorossa hallituksen nimeäminen, joten asiasta kiinnostuneet voivat alkaa valmistautua ao. luottamustehtävään. Nykyisen hallituksen kokoonpano on seuraava:

Puheenjohtaja   Jari Laukia, HAAGA-HELIA (jari.laukia@haaga-helia.fi) 050-345 96 46

varapuheenjohtaja  Seija Mahlamäki-Kultanen, HAMK  (seija.mahlamaki-kultanen@hamk.fi)

sihteeri                               Leena Nikander, HAMK      (leena.nikander@hamk.fi)

rahastonhoitaja                  Marja-Leena Stenström JY  (marja-leena.stenstrom@jyu.fi)

historioitsija-tiedottaja       Päivi Korhonen, Laurea      (paivi.korhonen@laurea.fi)

julkaisuvastaava                 Petri Nokelainen, TaY         (petri.nokelainen@uta.fi)

parlamentaarikko               Marianne Teräs, HY           (marianne.teras@helsinki.fi)

jäsen                                   Timo Luopajärvi                 (timo.luopajarvi@arene.fi)

Seuraava hallituksen kokous pidetään tiistaina 31.5.2011 klo 10.00 HAAGA-HELIAssa.  Mahdollisia hallitukselle osoitettuja asioita tai ideoita voi esittää vaikkapa hallituksen jäsenille.

Leppoisaa loppukevättä ja kesää kaikille ottulaisille!!
Jari Laukia Puheenjohtaja